Olet tässä: arkisto -> Puheenvuoro puoluekokouksessa 16.5.2009             Palaa edelliselle sivulle

 

webdesign 2007
keijo luoto

Säästetään maailma lapsenlapsillemme

Ekovihreiden jäsen Seija Mannila aikoi pitää tämän puheen Jyväskylän puoluekokouksessa 16.5.2009, mutta ei päässyt kokoukseen..

Muutaman vuosikymmenen kuluttua nykyiset hallitukset ja eduskunnat saattavat olla oikeuden edessä vastaamassa ympäristörikoksista ja maapallon ja ihmiskunnan elämän vaarantamisesta.

Ihminen on toiminnallaan saastuttanut ympäristöään ja ilmakehää. Sitä on poliittisilla päätöksillä ja avustuksilla tuettu vapaan markkinatalouden ja kilpailun nimissä. Luonnonvaroja on ryöstökäytetty. Maailmantalous perustuu jatkuvaan kasvuun ja kulutukseen. Siksi ihmisiä koko läntisessä maailmassa on kannustettu ja vieläkin kannustetaan tavaroiden ostamiseen. Nyt syynä on talouden elvyttäminen. Talouden kasvua pidetään yhä ensi sijaisena toivottavana asiana. Onhan selvää, että maapallon luonnonvarat eivät tällaista törsäämistä ja raiskaamista loputtomasti kestä. Kapitalismin tien pää ja talouden romahtaminen saattavat olla lähellä.

Pahimpana asiana ja seurauksena tästä toiminnasta on ilmaston lämpeneminen, joka mm. jo on johtanut monien lajien sukupuuttoon ja joka voi johtaa merivesien pinnan rajuun nousuun ja laajojen alueiden joutumiseen veden alle. Ilmakehässä ja sen koostumuksessa voi tapahtua muutoksia, jotka estävät elämisen maapallolla. Olen ymmärtänyt, että syy länsimaiden sodankäyntiin maissa, joissa on vielä öljyvaroja, tapahtuu mm. öljyn saannin varmistamiseksi. Teollisuus on siirtynyt köyhiin maihin, jossa se ei ole huolehtinut työvoiman eikä ympäristön hyvinvoinnista. Emmekä me näin ollen myöskään kuluttajina maksa tuotteiden hinnassa kaikkia valmistamiseen liittyviä kuluja.

Päättäjillä, niin kuin meillä kaikilla on jo nyt saatavilla runsaasti tietoa siitä, mihin pitäisi ryhtyä kiireellisesti, että elämän jatkuminen maapallolla taattaisiin myös seuraaville sukupolville. Tarvitaan radikaaleja toimenpiteitä hiilipäästöjen vähentämiseksi, ei mitään näennäisiä päästökauppoja porsaanreikineen. Ratkaisuna on keskittyminen asioihin, jotka ovat olennaisia ihmisen elämän kannalta. Ja ne ovat asuminen sekä ruoan, vaatteiden ja energian tuotanto sellaisella tavalla, joka rikastuttaa luontoa, ei köyhdytä tai tuhoa sitä.

Lopetetaan ruoan ja muidenkin tavaroiden kuljettaminen maan ja maanosien ääristä toiseen. Luovutaan ylellisyystuotteista ja turhasta matkustelemisesta. Opetellaan elämään yksinkertaisesti ja säästäväisesti. Kannustetaan ja koulutetaan ihmisiä ryhtymään pienviljelijöiksi ja viljelemään itse oman ruokansa. Tuotetaan ruoka ja mahdollisimman paljon siitä, mitä todella tarvitsemme lähellä omia asuinalueitamme. Kehitetään uusiutuvan energian tuotantoa ja luodaan kannustimia niin, että tuulivoimalat ja aurinkosähkökennot olisivat muutaman vuoden päästä pientaloasujienkin hankittavissa. Luovutaan ydinvoimaloiden rakentamisesta.
Tässä kaikessa maan hallituksella ja eduskunnalla on avainasema. Niiden tehtävänä on purkaa vanhat, tuhoavat vero- ja muut järjestelmät ja luoda uusia verokannustimia, koulutusta ja ihmisten opastamista.

Meidän tehtävänämme on löytää oikeat, tärkeät arvot elämässä, joita on mm. toisistamme ja luonnosta välittäminen ja kaikkien hyvinvoinnista huolehtiminen.
Meidän on syytä ryhtyä toimimaan, etteivät lapsenlapsemme ihmettele, mitä  esivanhempien päässä ja sydämissä oikein aikanaan liikkui. Ettemme myöskään me kaikki olisi siellä oikeuden edessä vastaamassa teoistamme.

Palaa edelliselle sivulle