Lajien oikeuksista
Ekovihreiden puheenjohtaja Kari Pihlaviidan puheenvuoro Vihreän liiton Jyväskylänn puoluekokouksessa 16.5.2009 lyhentämättömänä ja kokonaisuudessaan.
Meille on kerrottu, että osoittaa huonoa poliittista pelisilmää puhua eläinten oikeuksista silloin, kun muut puhuvat taloudesta. Aion kuitenkin syyllistyä tähän virheeseen.
En puhu koti- tai lemmikkieläinten oikeuksista, vaan kaikkien niiden eliöiden oikeuksista, jotka yhdessä meidän kanssamme muodostavat biosfäärin. Puhun lajien oikeudesta olla olemassa.
Ihmisellä on omassa keskuudessaan viisaan maine. Me olemme ratkaisseet maailmankaikkeuden mysteerin ja löytäneet materiaalisen olemassaolomme perusrakenteet. Mutta mitä me tiedämme biosfääristä? Käytännössä emme mitään. Tiedämme alle 10 % sitä asuttavista eliölajeista, tunnemme 10 % niistä lajeista, jotka tiedämme. 99 % eliölajeista on tieteelle tuntemattomia tai sellaisia, jotka on havaittu vain yhden tai muutaman kerran.
Emme ole rakentaneet teknosfääriämme biosfäärin lisäksi vaan sen tilalle. Hintana on ollut miljoonien eliölajien kuoleminen sukupuuttoon. Olemme ottaneet haltuumme 83 % planeetan maapinta-alasta ja käytämme surutta hyväksemme suurinta osaa mannerjalustoista. Nekin alueet, joilla emme välittömästi operoi, ovat kaukokulkeutuvien saasteiden turmelemia.
Keskiverto luonnonystävä tuskin huomaa, vaikka puolet maapallon eliölajeista kuolisi sukupuuttoon. Kun kysymys ei ole rahasta ja tavarasta, olemme vähään tyytyväisiä. Biosfäärissä ei kuitenkaan ole kysymys yksinomaan määrästä vaan ennen kaikkea laadusta. Eliöt ovat satojentuhansien vuosien mittaisen evoluutioprosessin tuloksia. Ne ovat hauraan elämän seitin tärkeitä ja usein välttämättömiä osia. Välttämättömiä eliölajeja kutsutaan avainlajeiksi. Niiden häviäminen johtaa kokonaisten ekosysteemien romahdukseen ja kumulatiivisiin sukupuuttoihin. Lienee turha mainita, että avainlajien tutkimus on tuskin alkanut. On monin verroin todennäköisempää, että tällainen romahdus tapahtuu, kuin että se voidaan välttää tieteellisten tutkimustulosten ansiosta.
Yli 30 % kaikista selkärankaisista eläinlajeista on tällä hetkellä uhanalaisia elinympäristöjen häviämisen, pilaantumisen ja pirstoutumisen seurauksena. Se on kuitenkin monimuotoisuuden katoamisen jäävuoren huippu. Lohduttomimpien arvioiden mukaan maapallolta häviää 140.000 lajia joka vuosi ja sukupuuttovauhti on satatuhatkertainen ihmistä edeltäneeseen, biosfäärin normaalitilaan verrattuna.
Emme lakkaa uskomasta tekniikan mahdollisuuksiin. Pyrimme kumoamaan sukupuuttojen lopullisuuden geeniteknisin keinoin. Iberianalppikauriin henkiinherättäminen oli ensimmäinen yritys. Se kuitenkin epäonnistui, koska vasa syntyi edelleen sukupuuttoon kuolleena. Vaikka tekniikka kehittyisikin sellaiseksi, että yksittäisiä lajeja voitaisiin palauttaa elämään, tuloksena olisi vain jääkarhunpentu Knutin kaltaisia eläintarhajulkkiksia. Biosfäärin tuhoutumista ei pystytä estämään geenitekniikalla. Se on mahdollista vain siten, että lopetamme luonnon järjettömän hävittämisen ja palautamme riittävän määrän anastamiamme elinympäristöjä muiden eliöiden käyttöön. Tässä asiassa meillä suomalasilla on moraalinen velvollisuus näyttää esimerkkinä.