Olen järkiratkaisuja vastaan!

Sinistä taloa ei enää ole. Turku otti askeleen lähemmäs Pasilan viehkoa betonilehtoa, jossa neliötehokkuus ajaa kaiken muun yli. Vain 2 % Suomen rakennuskannasta on rakennettu ennen sotia.”Uusi on aina uusi”-ihmiset ovat ajaneet tahtonsa läpi, ja se totisesti maan yhä yksitoikkoisemmassa ilmeessä näkyy.

Arkkitehti Viri Teppo-Pärnän tavoin ihmettelen myös tuhlailevaa purkutapaa – joka ei tosin liene ennen kuulumaton. Laitilassa purettiin viime vuonna samaan tehotahtiin 1950-luvun tyylipuhdas kerrostalo. Valikoimatta roskalavalle hulahtivat mm. alkuperäiset valokatkaisimet ja ovenkahvat, joista rakennusapteekeissa maksetaan 15-20 euroa kappale. Myös kaikki asuntoihin vuosien saatossa unohtunut tavara syydettiin lavalle: hopeisia aterimia, airopareja, suksia, kirjoja. Kun kauhistelin toimia, vastaus kuului: ”Entisten asukkaiden tavarat ovat kaupungille jätettä”. Ajaako yltiöhyvinvointi meidät tällaiseen välinpitämättömyyteen?

Myönnän, että minun on turha enää mullitella Sininen talo -vainaasta. Olin siinä hölmässä uskossa, että kuuluisa Joku Muu olisi kantanut vastuun ja pystynyt pelastamaan jokirannan tärkeän maamerkin. Näin ei käynyt. Kun ei löydy riittävästi väkeä pitämään kauniin kaupunkikuvan puolta, niin se menetetään.

Koska omaperäisen maiseman puolustaja tuntuu olevan aina myöhässä, ilmoitan jo etukäteen, että aion vastustaa seuraavia hankkeita, joita historiantajuttomat tullevat vielä ehdottamaan: En halua, että torin ortodoksikirkon tilalle rakennetaan asuinkerrostalo (järkikin sanoo, että hyvällä paikalla sijaitseva rakennus on vajaakäytössä ja arkkitehtuuriltaan auttamattomasti vanhanaikainen). Minusta on huono idea kattaa Aurajoki betonikannella (Mikä mahtava tilaisuus saada Turun parkkiongelma kerralla kuntoon! Ei enää siltamurheita! Eihän siinä edes ui kukaan!). Turun linnan, tuon turhanpäiväisen raharei’än, kivet voisi käyttää mitä mainioimmin 8-tien laajennuksen pohjaksi. Vastustan!

Heli Laaksonen
sanamaija

Heli Laaksonen tunnetaan runojensa lisäksi puutalojen puolustamisesta. Hän oli Turku TV:n Viikon vieraana 23.2.2011 ja puhui myös Sinisestä talosta.

Palaa edelliselle sivulle